perjantai 20. toukokuuta 2011

Leimausta - Stamping

Minun piti tilata Bundle Monsterin uusi 25 kappaleen kuviolaattasetti Amazon.comista heti kun se tuli myyntiin pääsiäisen jälkeen. Todella edullinen tilaus tuli perille nopsaan, ja levyt toimivat moitteettomasti! Plussana isommat koko kynnen kuviot verrattuna edelliseen settiin sekä päällystetty pohja, joka tekee levyjen käsittelystä miellyttävämpää. Miinusta tuli siitä, että pieniä kuvia on tosi vähän; suurin osa on koko kynnen kuvioita tai tippikuvioita.

Minun kynnet ovat nimittäin liian kuperat, että niihin voisi leimata koko kynnen kuvioita onnistuneesti, ainakaan Konadin leimasimella. Mango Nails myy suurempaa ja pehmeämpää XL-stamperia, mutta postikulut Suomeen ovat päätähuimaavat 30,90 euroa. Niinpä olen alkanut miettiä, voisiko leimasimen tehdä itse, jotta saisin täyden hyödyn uusista kuviolaatoista. Muutaman lähes onnistuneen kokeilun olen jo tehnytkin, mutta kirjoitan asiasta enemmän sitten, kun tuote on loppuunsa hiottu. ;)

Sillä välin tarjoan teille yksinkertaisen ranskalaisen manikyyrin, joka on koristeltu käyttämällä vain osaa koko kynnen leimasta.


I had to order the new Bundle Monster stamping plates from Amazon.com as soon as they became available after Easter. The set consists of 25 plates, it is cheap, it arrives quickly, and the plates work perfectly! As a bonus, the full-nail designs are bigger and the bottom of the plates is coated, which makes them easier to handle. I just wish there were more smaller images, almost all are full-nail or French tip designs.

I cannot use full-nail designs on my own nails because my nails are too curvy, at least not with the Konad stamper. I know that Mango Nails sells a larger and softer XL-stamper, but the shipping to Finland costs 30,90 euros. Ridiculous! So I've been thinking if it would be possible to make my own stamper, and I've had a couple of almost succesful tries. I'll write about it more once the product is perfected! ;)

In the meanwhile, here's a French mani decorated with a partial full-nail design.

12 kommenttia:

  1. Olen ihan samassa suossa itsekin. Saan koko kynnen kuviot kyllä loistavasti paperille tai kaverin kynsiin, mutten omiin extrakuperiin kynsiini mitenkään siististi. Kuvioista tulee reunoilta sellaiset "venyneet" :( Kyllä vituittaa, kun BM:n uudet levyt huutelevat kutsuvasti tuolta hyllystä... Ihan mahtavaa kuulla sun stampperi-askarteluista! Seuraan kyllä välittömästi esimerkkiä!

    VastaaPoista
  2. Your mani looks awesome! I do agree with you...this set of BM plates had a lot of french tip designs which really don't suit my oval nails...but they are a great price anyway and I couldn't resist getting them!

    VastaaPoista
  3. Amazing job! You are so talented :)

    VastaaPoista
  4. Täällä kans yksi kuperakynsinen. Varsinkin nyt kun kynnet on ihan kuivat koppurat jostain syystä, ne kaartuu vielä normaalia enemmän.. ei kaikkiin kynsiin saa edes pikkukuvia leimattua ilman venymistä ja vääristymistä :(

    Tosi kiva lakkaus, tulee vähän joulu mieleen. Sellainen jouluinen kaitaliina! Johtunee varmaan tuosta puna-valkea -väriyhdistelmästä..

    VastaaPoista
  5. Tämä on varmasti yleinen ongelma, jännä ettei Konad ole lähtenyt kehittelemään isompaa leimasinta.

    @Lumi: Vai jouluinen kaitaliina! Minä kun yritin tehdä kesäisen manikyyrin! :D

    @mrsrexy & The Nail Buff: Thanks! I don't use French tip designs either, because I find it impossible to get them straight! Maybe I just need practice...

    VastaaPoista
  6. Beautiful blog! beautiful nails! I am full of admiration:). I am congratulating!!:)) I will be observing your blog.

    VastaaPoista
  7. @lidzia007: Thank you and welcome to my blog! :)

    VastaaPoista
  8. Valtavan kauniit kynnet - taas. Miten tuo Amazonista tilaaminen toimii, paljonko tulee postikuluja, tulleja ym?
    Aiemmin keväällä esittelemäsi pääsiäispilkkukynnet ovat ehdottomasti tyylikkäimmät koskaan näkemäni! Kiitos että jaat taidettasi ja ideoita meille aloittelijoillekin!

    VastaaPoista
  9. @Anonyymi: Kiitoksia! Amazonissa maksu tapahtuu luottokortilla, postikulut ovat 4 dollaria, ja tullimaksuja ei tule noin pienestä summasta.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi7/6/11 12:51

    Hei.
    Ranskattaren blogissa
    http://www.nail-art.fr/categorie-10769786.html
    kerrotaan uudesta, pehmeämmästä XL-stampist joka nimenomaan pitkille kynsille koko kynnen stamppaukseen. Laitatte sivun oikeasta reunasta google-kääntäjän englannille, niin hyvin saa selvää :) Ite ainaki yritän nyt tuollaisen löytää.
    Rakastan muuten sivujasi, olen vain tosi huono kommentoimaan :P
    -Sanna Wang

    VastaaPoista
  11. @Sanna: Tuo on juuri sama Mango Nailsin leimasin, jonka linkitin postaukseen. Eli sieltä sen löytää, jos haluaa maksaa postikulut :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.