torstai 14. toukokuuta 2009

Kolme yhden hinnalla

Enpäs ole saanut taas vähään aikaan blogia päivitetyksi. Laitetaan nyt sitten kerralla kuvat kaikista manikyyreistä mitä olen viime kerran jälkeen värkännyt. Kolme yhden hinnalla, menee ihan mahottomaksi!

Ekaks perusranskis parilla Konad-leimalla (levy m4) ja strassilla. Pitäis oikeasti viilata kaikki kynnet samanmittaisiksi, kun ranskalaisessa se pituusero hyppää silmille. Lisäksi kärjessä näkyy vähän oranssia värjäytymää. Jotkut lakat näköjään värjää kynnet aluslakan läpikin. Ärsyttävää.


Toisessa manikyyrissä on jälleen perhosia, en tiedä mikä perhosmania minuun on iskenyt viime aikoina. Luultavasti se, että mulla on nyt viisi erilaista perhosleimaa. Mutta onhan tuossa nyt kukkaleimoja (m4) kaverina. Perhosten keskellä on nail art liner -kynällä tehtyjä pisteitä ja nimettömässä strassi.


Ja viimeisenä, muttei luonnollisesti vähäisimpänä, leopardi-seepra-kuvioiset viidakkokynnet. Kaksi kynttä on lakattu hienosti eri väreissä kimaltavalla hopeanvärisellä lakalla (Party Colours) ja päällä on mustat leopardileimat (m57), jotka eivät kyllä onnistuneet kovin hyvin. Lopuissa kynsissä on kimalletta sisältävää mustaa lakkaa, merkkiä Depend. Nämä molemmat merkit on pakattu kivoihin pikkuputeleihin ja niitä on paljon eri värisiä, kimalteilla ja ilman. Suosittelen. Niin, mustan päälle leimasin sitten seepraraidat (samainen m57) hopeanvärisellä Konad-lakalla. En kyllä ihastunut tähän joka-toinen-ratkaisuun, hienompi olisi jos kaikki kynnet olisivat samanlaisia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.