torstai 3. syyskuuta 2009

Vesimarmorointia

Kun kaikki muutkin kynsibloggaajat esittelevät vesimarmoroituja kynsiään, niin pakkohan minunkin on! Eihän tämä muuten olisi mikään kunnon kynsiblogi. :)

Tämä oli siis minun ihan ensimmäinen vesimarmorointikokeilu. Etu- ja keskisormista tuli vähän suttuiset, mutta muut sormet onnistui mielestäni kohtuuhyvin. Prosessi vaatii kyllä harjoittelua, että saa kuvioista tosiaan sellaiset kuin haluaa. Näin eka kerralla tämä oli ihan sattuman kauppaa, oikeaan käteen ilmestyi näinkin hienoja kuvioita:

Eli niille, jotka eivät vielä ole kyseisestä tekniikasta kuulleet: vesimarmoroinnissa tiputetaan lakkapisaroita vesiastian keskelle, ja ne muodostavat vedenpinnalle sisäkkäisiä rinkuloita. Tähän sitten piirretään kuvioita ohuella tikulla (itse käytin nuppineulaa) ja kun mieleinen kuva on saavutettu, kynsi upotetaan siinä kohdassa veteen. Sormen ollessa pinnan alla, kerätään tikulla ylimääräiset lakat veden pinnalta pois ja sitten nostetaan sormi ylös (jolloin koko sormi on lakan peitossa). Tarkemmat ohjeet kuvien kera löytyy esim. Beauty Baben blogista.

Itse lakkasin kynnet ensin mustalla lakalla, ja marmorointiin käytin kirkasta glitterlakkaa ja valkoista. Tulos oli kyllä aika synkkä, seuraavalla kerralla voisi yrittää vähän iloisemmilla väreillä. Mutta sormien ja kynsien ympärysten puhdistaminen oli kyllä äärimmäisen rasittavaa! Varsinkin tuo glitterlakka jumahti ihoon niin, ettei se lähtenyt millään, vasta kulumalla päivän parin päästä. Ensi kerralla suojaan sormet kyllä ensin jollain teipillä tms., ettei tule niin paljon puhdistettavaa. Muutenkin tämä oli aika sottaista puuhaa, mutta ihan mukavaa. :)

13 kommenttia:

  1. Aika kiva toi kuvio :) tykkään muutenkin sun blogista todella paljon, sillä itselle kynnet on tärkeä osa ulkonäköä. Sulta saa hyvin inspiraatioo, tosin oon niin laiska, etten jaksa kokeilla kaikkia hienouksia ;D

    VastaaPoista
  2. Oikein hienot eikä kyllä yhtään synkät! Yritin itse kerran tuota enkä saanut aikaan muuta kuin kamalan sotkun :-D Olen miettinyt pystyisikö geelikynsimuotteja käyttämään tässä hommassa kynsinauhojen suojana, täytyisi joskus vaan kokeilla. Kiva kun näkee näin onnistuneita kynsiä niin kynnys itsekin yrittää laskee taas hieman alemmas.

    VastaaPoista
  3. Kaunista tuli! Itse olen kahdesti kokeillut ...ja harjoitusta vaatii, jotta oikeasti voisin marmoroinneillani ulos uskaltautua. Mutta tulokset on monilla niin upeita, että haluan tämänkin tekniikan kesyttää :D

    Maalarinteippi on kätevää sormien suojana; ei tarraa niin vahvasti kiinni, joten on siisti ottaa poiskin.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5/9/09 11:44

    Kokeilepa öljytä iho ensin ruokaöljyllä.

    VastaaPoista
  5. Kiitti kommenteista ja vinkeistä! Häätyy seuraavilla kerroilla kokeilla tuota maalarinteippiä ja öljyä...

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/9/09 14:01

    voiks konad laatoilla tehä ihan luonnollisiin kynsiin?

    VastaaPoista
  7. Voi, tottakai. Omat kynnethän mullakin on.

    VastaaPoista
  8. Thanks, it's nice to know that I also have international readers! Well, _viewers_ might be a better word due to the language barrier. :)

    VastaaPoista
  9. Uskomattoman ihanat kynnet! :) Pitäisi varmaan kokeilla väsätä tommoset :)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi3/2/12 19:45

    laita vaseliinia sille alueelle mihin ei haluta kynsilakkaa :D

    VastaaPoista
  11. En ymmärrä mitä teen väärin, kun tiputan ekan lakkapisaran veteen se leviää mutta toinen ei. Mikä neuvoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veden lämpötilan ja lakkojen koostumuksen pitää olla juuri oikea. Veden tulee olla huoneenlämpöistä, mieluummin vähän viileää kuin liian lämmintä. Ja tosiaan kaikki kynsilakat ei sovellu marmorointiin. Pitää vain kokeilemalla selvittää mitkä sopii. Se voi kyllä olla vähän turhauttavaa joskus, siksi en itsekään ole marmorointia tehnyt kovin montaa kertaa. :)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.