sunnuntai 16. elokuuta 2009

Plagiointia

Löysin KonADDICTin blogin, josta löytyi aivan ihana manikyyri. Mun oli pakko heti kopioida idea! Tuolla blogissa on paljon muitakin hienoja juttuja, kaikkien Konad-fanien kantsii käydä tsekkaamassa. Linkitin sen myös tuohon sivupalkkiin.


Originaalissa oli käytetty vihreää, mutten halunnut kopioida sitä ihan tarkasti, joten käytin itse rusehtavaa, Rimmelin Lasting Finish -lakkaa, sävy 121 GLACE. Tämä on jo tosi vanha pullo ja lakka oli niin paksuuntunutta, että tippilakkaukset meni vähän penkin alle. Onneks siihen päälle tuli niin paljon sälää, ettei sitä huomaa... Käytin lakkaan kyllä Mavalan kynsilakanohentajaa, mutta se valitettavasti toimii vähän viiveellä, enkä jaksanut odotella niin kauaa.
Leimojakaan mulla ei ollut ihan samoja kuin mallissa, verkkoa lukuunottamatta, joten käytin tipin rajalle köynnöskuviota levystä m37 ja kukat oli samasta levystä kuin verkkokuvio eli m57.

Laitoin siis aluslakkaa vain kynnen kärkeen ja lakkasin tipit vapaalla kädellä (paitsi tietysti nimettömään koko kynnelle kumpaistakin). Leimasin tipin päälle verkkoa ja puhdistin ylimenneen osan erillisellä siveltimellä ja kynsilakanpoistoaineella. Helpompi ois varmaan ollu käyttää tippitarroja, niin ei olis tarvinnu erikseen mitään puhdistella.
Joka tapauksessa, laitoin sitten kirkasta lakkaa koko kynnelle ja kun se oli kuivunut, leimasin kukkaset ja köynnökset. Lopuksi tein kukkien keskelle pisteet dotting toolilla ja laitoin päällyslakan. Tadaa.

Ja onhan tämä hieno malli! Tykkään hirveästi tuosta, että yks kynsi on erilainen kuin muut. Varokaa vain, alan varmasti käyttää kikkaa tästä lähtien ihan kyllästymiseen asti! :D

3 kommenttia:

  1. Wou, pakko myöntää että kyllä tuo sinun tekemäsi on paljon upeampi kun tuo konaddictin :D

    VastaaPoista
  2. vitsi haluan ton konad jutun ! ja ton missä on toi ruudukko (: tosi kivat on meinaa <: mutku ne on postituskulujen kaa liian kalliit mun kukkarolle..

    VastaaPoista
  3. Noi on tosi ihanat!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.