Halusin jotain värikästä valkoisten manikyyrien jälkeen, niinpä tein pohjaksi liukuvärin vihreällä ja violetilla. Tähän oli ensin tarkoitus leimata valkoisia kukkasia tai jotain muuta yhtä hempeää, sitten päätinkin tehdä mustia kiinalaisia merkkejä, mutta loppujen lopuksi päädyin hulluna leimaamaan kaikkia mahdollisia kuvioita...
Ei siis minkäänlaista itsekontrollia, mutta minkäs teet.
tiistai 28. heinäkuuta 2009
perjantai 24. heinäkuuta 2009
Sama malli, kaksi versiota
Löysin Tiimarista tällaista hopeaista raitatarraa, ja piti tietty ostaa ja kokeilla sen soveltuvuutta kynsiin. No ei soveltunut. Tarra oli aika kovaa ja liima ei ollut tarpeeksi pitävää, joten se alkoi irrota reunasta. Ehkä tää toimis paremmin, jos laittais tarran kostean lakan päälle; pitänee vielä joskus kokeilla sitäkin tekniikkaa, kun on kivan näköistä raitaa kuitenkin.
Vinon tipin tein teipin avulla, siihen sitten vain tarra ja strassi päälle. Viilasin tarraa kärjestä ohuemmaksi ennen päällyslakan laittoa ettei repeilisi niin helposti, muttei se tosiaan auttanut.
Tää lakkaus ei siis pysynyt kuin päivän, pari (eli en ehtinyt kyllästyä), niinpä tein samanlaisen manikyyrin uudestaan. Raidan tein tällä kertaa nail art linerilla ja leimasin Konadilla lisäksi kukkakuviot. Molempi parempi, I suppose.

maanantai 20. heinäkuuta 2009
Serpentiiniä
Tällaista tällä kertaa. Pohjana Evelinen Party Coloursin sävy 403, roosa/vaalean lila sävy, joka hohtaa hologrammimaisesti eri väreissä. Kuva ei kyllä tee sille oikeutta, luonnossa näyttää paljon hienommalta. Päällä Konad-leimat levystä m63, jotka olisivat kyllä voineet onnistua paremminkin. Siinäpä se kaikessa yksinkertaisuudessaan; ihan kiva tulos, mutta ei pääse mun suosikkilistalle.
lauantai 18. heinäkuuta 2009
Merellistä
Vietin tässä muutaman päivän saaristossa, siispä piti olla myös merelliset kynnet, tottakai.
Pohjan tein glitterlakalla (Eveline: Party colours, sävy 185). Ensin lakkasin 3/4 kynnestä lisäten kerroksia kärkeä kohti. Tämä ei ollut järin hyvä tekniikka, kärkeen vaati varmaan jotain 7-8 kerrosta lakkaa, että glitterin sai peittäväksi.
Nimettömään ja peukaloon liimailin strasseja ja helmenpuolikkaita, jotka sain tuhoamalla vanhan helmikaulanauhan ja halkaisemalla helmet sivuleikkureilla (mitä niitä turhaan valmiina ostamaan). Ja lasihelmiä ripottelin pinnalle myös. Sitten vain päällyslakkaa, jota tuli nimettömään ja peukaloon vähän turhan paksu kerros, siitä ilmakuplat.
Tämän manikyyrin poistaminen olikin ihan oma lukunsa. Kulutin hommaan tunnin, puoli pulloa kynsilakanpoistoainetta ja ainakin 20 vanulappua! Argh.

Tunnisteet:
glitter,
hienoa halvalla,
liukuvärjäys - gradient
keskiviikko 8. heinäkuuta 2009
Herkkää, niin herkkää
Teki taas mieli hieman vähäeleisempää manikyyriä, niinpä leimasin pohjalakan päälle Konadilla pitsikuviota (levy m39). Leima on vain turhan kapea ja matala, peukalo ja keskari vaati kaks leimaa rinnakkain, ja muihinkin piti kärkeen vähän lisätä ristikkoa. Tulos on kuitenkin minusta oikein kiva. Kuvan oton jälkeen lisäsin kärkeen vielä pari kerrosta glitterlakkaa, sekin passasi hyvin kokonaisuuteen.
tiistai 7. heinäkuuta 2009
Ring ring
Konadhan käy muuhunkin kuin kynsien koristeluun. Innostuin leimaileen kuvia mun puhelimeen ilman sen kummempaa suunnitelmaa (ja sen kyllä huomaa)... :) Käytin vain valkoista, kun muut värit ei näkyis tummalla pohjalla niin hyvin, ja liimasinpa sinne yhden strassinkin.
Mulla oli tätä ennenki puhelimessa pari leimaa. Ne lähti aika hyvin raaputtamalla pois, mutta käytin lopuksi myös kynsilakanpoistoainetta. Nämä kuoret tuntuivat kestävän asetonin, mutta uskoisin että kaikki kuoret ei kestä. Eli kannattanee ensin kokeilla vähän johonki nurkkaan ennen kuin alkaa asetonilla puhelintaan lotraamaan.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009
Pitsiunelmia, osa II
Mun veli piti synttärikemut karuissa mökkiolosuhteissa, joihin ei voinut liiemmälti itseään tällätä. Niinpä päätin, että jos ei muuta, niin ainakin kynnet laitan viimisen päälle. Ideat oli kuitenkin vähissä, joten tein samanlaisen manikyyrin kuin maaliskuussa, pitsiunelmia, mutta laitoin lisäksi älyttömän määrän strasseja. Tämä on muuten eka kerta, kun teen saman manikyyrin kahdesti (jos ei perusranskalaisia lasketa), yleensä haluttaa aina kokeilla jotain uutta.
Leimasin kuviot siis Konadilla valkoisen pohjan päälle ja siihen kiinnitin strassit. Nämä on kaikki askartelustrasseja, jotka on ostettu Sinooperista/lelukaupasta. Kokeilin, että kumpi on loppujen lopuksi parempi kiinnitystapa, kirkas kynsilakka vai kynsiliima. Ja huomasin, että ainakin noiden halpojen, isompien strassien kohdalla liima toimii paremmin. Strassin pohja ikään kuin sulaa kynsilakalla kiinnitettäessä, ja tuloksena on samean ja röpöläisen näköinen kivi, kuten näkyy alemman käden kynsissä. Ylemmässä kädessä käytin liimaa, ja kivet näyttää paljon kirkkaammilta ja siistimmiltä. Pienemmissä strasseissa eroa ei niin huomaa. Ja kyllähän se liima pitääkin hiukan paremmin, eli sitäpä käytän siis jatkossa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)