perjantai 18. syyskuuta 2009

Ruttoiset karkkikynnet

Tämä karkkivärinen manikyyri ei ottanut onnistuakseen, ei sitten millään. Tykkään tästä mallista, mutta toteutus jäi aika heikoksi. Leimoista (Konadin laatta m63) tuli ihan suttuisia, ja jouduin puhdistamaan ja ottamaan ne uusiksi vaikka kuinka monta kertaa. Lopulta luovutin ja jätin kuviot suttuisiksi.

Toinen ongelma oli pohjalakkaus. Käytin aika vanhaa vaaleanpunaista Anytimen lakkaa, joka kuivui tosi hitaasti. Niinpä laitoin päälle Trindin pikakuivattajaa, ja tuloksena oli tuollaisia ihania ruttomaisia pahkuroita. Etusormessa näkyvät parhaiten, ja ne lisääntyivät vielä tästä reilusti päivän kuluessa. Kyllä minun ja Trindin yhteiselo taitaa päättyä tähän, sillä en ole järin tyytyväinen ollut muihinkaan tuotteisiin.

Nail Repair -korjauslakkaa käytin säännöllisesti monta vuotta. Se sai kyllä liuskoittumisen kuriin aika hyvin, mutta värjäsi kynnet kellertäviksi ja jätti kynnen pintaan jotain jäämiä, jotka eivät lähteneet kynsilakanpoistoaineella pois. Ja tippitarrat olivat kertakaikkiaan hyödyttömiä! Pakkaus maksoi jotain yli 6 euroa, ja tarrojen liima oli niin heikkoa, etteivät ne yksinkertaisesti tarttuneet kynteen ollenkaan! Kokeilin sekä aluslakan päälle että puhtaalle kynnelle, ja roskikseen lensi lopulta koko paketti. Eli tästä lähtien saa kyllä tämän firman tuotteet jäädä kaupan hyllyyn minun puolestani.

2 kommenttia:

  1. oi, tosi kivat kynnet ! :3
    tulee mieleen jotenki vesimarmoroidut kynnet noista ku tuo kuvio on vähä sen tyyppinen :D

    VastaaPoista
  2. Siis herranjestas, mä olen ihmetellyt mikä mun kynnet värjää ihan keltaisiksi (tosin käytän kyllä paljon lakkoja mutta AINA aluslakan kanssa) ja toi Trindihän se täytyy sitten olla!! Voi pyllerö sentään.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.