keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Allergiaa - Allergy

Sain maanantaina huonoja uutisia: olen allerginen tolueenisulfonamidiformaldehydihartsille, eli kynsilakkahartsille. Mulla on ollut kutinaa korvakäytävissä ja silmäluomissa ja vähän muuallakin kasvoissa jo yli vuoden ajan, ja nyt vasta tehtiin allergiatestit, jolloin asia selvisi. En ole koskaan ollut millekään allerginen, eli en osannut epäillä syyksi allergiaa.

Tämähän meinaa sitten sitä, etten voi enää käyttää tuota ainetta sisältäviä lakkoja. En ole ehtinyt perehtyä aiheeseen vielä lainkaan, esim. että löytyisikö lakkoja, joissa hartsia ei ole. Tai omistanko jo sellaisia. Tai onnistuisiko käyttää hartsillisia lakkoja, jos alus- ja päällyslakka olisivat hartsittomia. Harmittaa kyllä, jos tuo minun koko lakkakokoelma on nyt käyttökelvoton! :(

Joka tapauksessa, minun täytyy nyt lopettaa tämän blogin kirjoittaminen. Tai ainakin laittaa se tauolle siihen saakka, että tiedän, voinko jatkaa tätä harrastusta. Jätän blogin kuitenkin tänne nettiin, jos jotakuta vielä vanhat postaukset jaksaa kiinnostaa.

Kiitos kaikille lukijoille, että olette jaksaneet käydä täällä ja kommentoida. Jatkakaa te lakkausta, jotka pystytte! :)
Ja mukavaa talvea!

* * * * *

I got some bad news on Monday: I'm allergic to Tosylamide/Formaldehyde Resin, which can be found in nail polishes. I've had itchy ears and eyelids for over a year now, but the cause wasn't discovered until now. I've never been allergic to anything, so I didn't suspect allergy at all.

This means that I can no longer use nail polishes containing that substance. I haven't had time to look into the matter at all, so I need to find out whether there are brands that don't contain the resin, or whether I already have such nail polishes. Or would it be possible to use my old brands if I use allergen-free base and top coat. I don't know yet.

All I know is that I have to stop writing this blog, at least until I find these things out. I will leave this blog online, in case someone is still interested in the old posts.

Thanks for all my readers for visiting this blog and leaving your comments. Keep on polishing, those of you who can! :)
And have a nice winter, everyone!

45 kommenttia:

  1. Voi kakka! Toivottavasti löytyy ratkaisu alus/päällyslakoista.

    VastaaPoista
  2. voi ei tosi ikävä kuulla ,toivotaan että jatkossa voisit lakata viel kynsiä .oot todella taitava .

    VastaaPoista
  3. Voi ei, en ole tullut ajatelleeksi, että tuollaiselle voisi allergisoitua!

    Toivottavasti löytyy joku ratkaisu, miten voisit kynsiharrastustasi jatkaa!

    VastaaPoista
  4. Voi ei tosi harmillinen juttu, toivottavasti saat vielä lakattua kynsiä allergiasta huolimatta, olet hurjan taitava.
    -Nea

    VastaaPoista
  5. kauheinta mitä voi naiselle tapahtua, tsemppiä <3 ps. jos sinulla on paljon lakkoja, joita et voi enää käyttää, voisit myydä ne täällä pois. ostajia kyllä löytyisi! :)

    VastaaPoista
  6. I'm so sorry that you have this allergy and I really hope that you can find som brands that you are able to use. Hope you get rid of your itching and get better soon.

    VastaaPoista
  7. Voi ei :/ Toivottavasti löydät lakkoja, joita voit käyttää. Muistaakseni Benecos-kynsilakat on aika hyviä ns.luomulakkoja, eikä sisällä mitään allergisoivia aineita.

    VastaaPoista
  8. Voi ei, ompa kamalaa! Mullakin todettiin just kissa-allergia ja kotona on kaksi kisua, voin vähän ymmärtää miten ikävältä mahtaa tuntua :( Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sulle! Kynsienlakkaus nyt on pientä verrattuna siihen, jos joutuu lemmikeistään luopumaan. :(

      Poista
  9. Hei! Miten sulla tutkittiin tuo kyseinen allergia? Minulla on luultavasti kosmeettisia allergioita enemmänkin ja lääkärissä sanotaan vain että ei voi tutkia! Turhauttavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kannattaa käydä yksityisellä lääkärillä, ainakaan julkisenpuolen lääkäreillä pistetään aina vastaan ja mikään ei onnistu..

      Poista
    2. Mulle tehtiin käsivarteen semmonen tippatesti ja selkään laitettiin teipeillä erilaisia aineita pariks päiväks. Lähetteen sain terveyskeskuksen ihotautilääkäriltä. Toivottavasti pääset tutkimuksiin. Kannattaa olla sinnikäs!

      Poista
  10. Voi ei... Sehän on kamalaa! Tsemppiä sulle, toivottavasti noita lakkoja löytyy!

    VastaaPoista
  11. Voi ei ! Hirveetä :o Tämä blogi on yksi lemppari. Hmh. Toivottavasti et joudu kokonaan lopettamaan : <

    VastaaPoista
  12. Ihan kamalaa!! Toivottavasti joku ratkaisu löytyy! :c Ja jos nyt käy niin, että kokoelmastasi tulee käyttökelvoton niin uskon että täällä on ainakin useampikin kiinnostunut lakkojen ostaja. :) Ettei ainakaan hukkaan mene!

    VastaaPoista
  13. I'm so sorry to hear that! I really hope you feel better soon!
    I have made a bit of research into the contents of nail polish, and there are plenty of brands that doesn't have those chemicals in their products. So I'm sure you will be able to find nail polishes to use again :) Once you've had some time to process the news of course. Hope you continue the blog again when you do, it's such an inspiration.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's really good to know. Thank you! :)

      Poista
  14. Voi harmi !:( olet nimittäin todella taitava kynsienlakkaaja :)!

    VastaaPoista
  15. voi ei! :( mutta toivottavasti löydät semmosia lakkoja joissa tuota ainetta ei olisi ja joita voisit käyttää! :) Oot meinaan aivan superhyper hyvä lakkaileen kynsiä! :))

    VastaaPoista
  16. Eikäh!!!! hirveetä.. Sä oot niin taitava lakkauksessa! mua harmittaa iha sikana sun puolesta. Hyvä etten alkanu itkee ku luin tota sun tekstii... harmi :(

    VastaaPoista
  17. Tästä tekee erityisen surullista se että just sä allergisoiduit, koska oot niin taitava. :( Tsemppiä ja toivottavasti pystyt harrastusta vielä jatkamaan!

    VastaaPoista
  18. Voi ei.. Miten sattuukaan vielä noin lahjakkaalle tapaukselle. =( Toivottavasti jatkat harrastuksen parissa, edes tekemällä muille lakkauksia, sillä sinulla on aivan uskomaton lahja!
    Toivottavasti löytyy kynsilakkoja, jotka eivät tätä ongelmaa aiheuta. Esimerkiksi geelilakat?

    Aurinkoista syksyä sinulle!

    VastaaPoista
  19. Toivottavasti löydät jonkun ratkaisun. Olisi ikävää, jos et voisi harrastaa rakasta harrastustasi. :/

    VastaaPoista
  20. Äää, voi ei! Tosi kurja juttu :( Sä oot yks mun lemppari kynsibloggaajista ja toivotaan ettet joudu lopettamaan :/ Tsemppiä sulle !

    VastaaPoista
  21. Voi EI!! Oon pahoillani, toivottavasti keksit jonkun ratkaisun että pystyt lakkailemaan vielä kynsiä! :)

    http://gonatural.biz/natural-nail-polish.html

    tossa ois yks linkki mistä voi tilata hartsia(ja muita myrkkyjä..) sisältäviä lakkoja. Toivottavasti tosta ois apua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees, pitääpäs perehtyä noihin tuotteisiin. Kiitos vinkistä!

      Poista
  22. oi siis ilman hartsia ja muita myrkkyjä!! :)
    Terkuin: Sabe

    VastaaPoista
  23. Äää kamalaa :( Voin kyllä kuvitella kuinka hirveetä olis lakata kynsiharrastus kokonaan tollasesta syystä :o toivotaan että sopivia lakkoja löytyy, tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  24. Kiitoksia kaikille sympatiasta ja kannustuksesta! Ootte ihania. :)

    VastaaPoista
  25. Todella kurja,juttu tämä allergia.Ei sitä osaa ajatella,että näinkin voi käydä.Varsinkin sinulle joka olet niin taitava kynsiharrastaja.Ainakin nämä kaksi kynsilakkamerkkiä ovat myrkyttömiä...
    Hassua ettei kukaan ajattele,että joku aikuinenkin voi olla allergine kynsilakkahartsille,sillä ainakin nämä tuotteet ovat suunnattuja lapsille.


    http://www.piggypaint.com/
    http://www.hopscotchkids.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs ole ennen kuullut vesiliukoisista kynsilakoista. :) Pitää melkein kokeilla!

      Poista
  26. Olet ollut inspiraatio oman harrastukseni alkamiseen. Tämä on todella ikävä asia sinulle ja toki meille fanittajille. Toivottavasti pystyt jossain muussa hyödyntämään valtavaa talenttiasi. Tulen käymään täällä yhä viikoittain etsimässä ideoita. :)

    VastaaPoista
  27. Check this.... http://meganmillercollection.myshopify.com/pages/product-information, formaldehyde free nailpolish in gorgeous bottles :)

    Good luck, Renata

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'll check that out. Thanks for the tip!

      Poista
  28. voi ei. :( toivottavasti löydät jonkin ratkaisun.

    VastaaPoista
  29. Tässä ois listausta ihoystävällisemmistä lakoista

    http://www.inspirationail.com/non-toxic-nail-polish/

    Epäilen, että mullaki saattais olla kehittyny allergiaa kynsilakkojen jolleki ainesosalle, vähän samanmoista kutinaa kun on alkanu ilmaantua. Tosin mulla kyse mahdollisesti voi olla homeestaki ku on pieni home-epäily tässä vuokrakämpässä päällä.

    Tsemppiä sulle, kyllä varmasti asialle löytyy joku hyvä ratkaisu että pystyy lakkailuja jatkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuosta listasta on varmasti hyötyä!
      Toivotaan, että sinäkin löydät syyn oireisiin.

      Poista
  30. Voi kuinka ikävää. Toivottavasti sun ei tarvitse lopettaa kynsilakkaharrastusta tämän takia, vaan löydät jonkin ratkaisun. Itse olisin ainakin aivan murtunut, jos minun pitäisi. Tsemppiä sulle, tämä sun blogi on/oli yksi mun lempiblogeista.

    VastaaPoista
  31. Voi ei! Toivottavasto voit lakata kynsiä tulevaisuudessakin, olet minun lempibloggari joten toivottavasti voit jatkaa jollain konstilla, vaikka niillä hypolakoilla :)

    VastaaPoista
  32. Voi apua miten tällanen allergia voi tulla just sellaselle joka rakastaa kynsien lakkausta:(.Toivottavasti löydät sen myrkyttömän lakan, koska rakastan sun blogia ja haluaisin todella että jatkat sen kirjoittamista:)

    VastaaPoista
  33. http://www.goddesshuntress.com/2012/03/30/the-list-3-free-and-5-free-nail-polishes/
    Tsekkaa tuo sivusto.

    VastaaPoista
  34. Voi ei :( tsempitykset <3

    VastaaPoista
  35. voi harmi:( tsemppiä!!

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.